Lännenratsastus
lähti käyntiin Suomessa v. 1990 vierailleen amerikkalaisen rodeon myötä,
josta jäi muutama hevonen Suomeenkin. Virallinen toiminta Suomessa alkoi
v.1990 perustetun lännenratsastusta tukeneen yhdistyksen Western Riders Finland ry:n (WRF) myötä.
Lajia on harrastettu Suomessa jo 80-luvulta lähtien, ja se onkin tullut
pikku hiljaa tutummaksi myös suurelle yleisölle. Vuonna 1994 Suomen
Ratsastajainliitto (SRL) hyväksyi lännenratsastuksen viralliseksi lajikseen,
jossa on järjestetty vuosittaiset SM-kilpailut vuodesta 2007 lähtien. Harrastajia on reilusti toista tuhatta ja luku kasvaa
vauhdilla. Vuodesta 2001 WRF on toiminut myös Suomen
Ratsastajainliiton alaisena jäsenseurana. Vuoden 2011 lopussa
yhdistyksessä oli reilut 100 jäsentä ja se on siten tällä hetkellä Suomen
suurin lännenratsastusseura.

HUOM. Koska alueluokkiin ei ole tullut riittävää määrää ratsukoita, luokat yhdistetään seuraavasti:
Luokat 2a ja 2b yhdistetään luokaksi 2 Western riding open AA ja luokassa ratsastetaan ohjelma 9.
Luokat 7a ja 7b yhdistetään luokaksi 7 Western horsemanship open AA ja luokassa ratsastetaan 7a:n ohjelma.
Luokat 10a ja 10b yhdistetään luokaksi 10 Western pleasure open AA.
Luokat 13 a ja 13 b yhdistetään luokaksi 13 Trail open AA ja luokassa ratsastetaan 13a:n rata.
Luokat eriytetään takaisin, jos luokkiin tulee riittävästi jälki-ilmoittautuneita.
Suomen Ratsastajainliitto järjestää yhteistyössä Ypäjän Hevosopiston kanssa lauantaina 19.5. valtakunnallisen hevostaitopäivän, jonka tarkoituksena on antaa tärkeää tietoa hevosen hyvinvoinnista omasta hevosesta haaveileville sekä hevosenomistajille. Päivän aikana tutustutaan myös Kari Vepsän tarjoamaan hevostaitokoulutukseen.
Hevostaitopäivä on tarkoitettu kaikille hevosista kiinnostuneille.
Päivän ohjelma:
Klo 9.30–10 Ilmoittautuminen ja kahvit Hevosopiston auditoriossa
Klo 10–11 Susanna Särkijärvi, MTT
Ruokinnan perusteet
Harrastehevosen ruokinta
Ruokintaan liittyvät sairaudet
Klo 11–12 Sanna Mäki-Tuuri, Hippolis
Näin ostat hevosen
Sopimukset, kauppakirja, ostotarkastus, rekisteröinti
Ruokailu klo 12.00-12.45 Ravintola Ratsumestaríssa
Klo 12.45–14.00 Eläinlääkäri Johanna Penttinen
Terve hevonen
Perusterveydenhuolto, rokotus, loishäätö, hampaiden hoito, talliolosuhteet
Klo 14–16 Kari Vepsän hevostaitokoulutusdemo Vanhalla Maneesilla
Hevosen käyttäytyminen ja oppimisprosessi
Ilmoittautumiset: SRL/ Kaisa Kujala, kaisa.kujala@ratsastus.fi, 13.5. mennessä. Päivän hinta on 40 €. Hintaan sisältyvät luennot sekä lounas ja kahvit. Mainitse ilmoittautumisen yhteydessä erityisruokavaliosi sekä laskutusosoite.
KS I Yleisen osan uusi versio astuu voimaan 1.6.2012.
20.5. pidettävien aluekilpailujen radat (jos kilpailu toteutuu):
Luokka 1 Western riding seuraluokka nro 8
Luokka 2a Western riding alueluokka nro 9
Luokka 2b Western riding alueluokka open nro 5
Luokka 3 Reining seuraluokka nro 13
Luokka 4a Reining alueluokka nro 5
Luokka 4b Reining alueluokka open nro 4
Western horsemansip ja trail-radat tästä.
WRF:n kevätkokous 19.5.2012 klo 13 Millcreek Ranchilla Heinlahdessa.
Komitean toivomuksesta esitämme, että ilmoitatte tapahtumat myös komitean nettivastaavalle: pete.perkio@gmail.com
WRF järjestää 4. - 5.8. Western Summer Slide -kilpailut, jotka tänä vuonna ovat siis kaksipäiväiset. Sunnuntaina ratsastetaan totuttujen kansallisten ja alueluokkien lisäksi Suomen quarterhevosmestaruuksista. Kilpailu käydään kahden tuomarin voimin ja odotamme runsasta osanottoa, joten myös toimihenkilöitä tarvitaan runsaasti.
Toimihenkilöitä tarvitaan kentällä, verryttelyssä, kahviossa, paikoituksessa, kehäsihteerinä, arpamyynnissä ja kansliassa. Jos olet kiinnostunut ja innostunut osallistumaan kilpailujen järjestämiseen, eikä tarvitse edes olla seuramme jäsen, lähetä vaikka pieni viesti arja.nikkinen@gmail.com. Kaikille toimihenkilöille on luvassa lämmin ateria ja pullakahvit.
Hei kilpailijat! Kisakaudella käytetään aina samaa hevosnumeroa, jonka komitea antaa kaikille viime kaudella alue- tai kansallisella tasolla kilpailleille. Uudet alue- ja kansallisen tason kilpailijat, pyytävät hevoselleen numeron Martti Luodolta martti.luoto@welho.com. Suosikkinumeroaan voi pyytää, jos se on vapaa. Numeroita on aina 999 asti.
Jokainen hankkii tai tekee itselleen omat numerolaput, joita käyttää KAIKISSA SRL:n alaisissa lännenratsastuskisoissa. Suosituksena on, että numerot ovat niin suuret, että tuomari näkee ne selvästi.
Seurakilpailuissa kilpailunjärjestäjä antaa seuratason kilpailijoille numerot kuhunkin kilpailuun. WRF:n omissa kilpailuissa alue- ja kansallisen tason kilpailijat käyttävät omaa hevosnumeroaan.
Lännenratsastuksen koulutusiltapäivä Korpilammella 14.4. Lue lisää.
Linkistä löytyy Urheilijasopimus 2012. Se on tarkoitettu allekirjoitettavaksi kaikille niille kilpailijoille, jotka pyytävät/ovat pyytäneet FEI reksiteröintiä vuodelle 2012 (sopimuksen palauttaminen allekirjoitettuna on ehto KV ilmoittautumiselle).
Sopimus palautetaan allekirjoitettuna aki.ylanne@ratsastus.fi ja kopiona minttu.kuusisto@ratsastus.fi
Linkki: http://www.ratsastus.fi/kilpailut/urheilijasopimus
Carry On Cowboy eli COW aloittaa aktiivisesti juttujen kirjoittamisen Suomen lännenratsastuksesta Lucky Rider -lehteen, mahdollisesti jossain vaiheessa myös suomeksi. Lehden voi halutessaan myös tilata heidän kauttaan. Jos haluatte tehdä juttuja Lucky Rider -lehteen, aineisto tulee toimittaa carryoncowboy@gmail.com.
Haku valmennuksiin. Lajikomitea pyytää kaikkia kiinnostuneita hakemaan vuoden 2012 alueellisiin- ja liittovalmennuksiin 15.1.2012 mennessä
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta !
Rattoisia lukuhetkiä Western Rider -lehden parissa.
Western Summer Slide -historia kerätty tänne.
Vuosikokouksen valitsemana seuran uutena puheenjohtajana vuoden 2012 alusta aloittaa Ursula Turtiainen. Antoisaa puheenjohtajuuskautta!
Seuran varainhankintakampanja on käynnissä seuraavat 3 vk. Kaikilla hallituksen jäsenillä on myynnissä ekologisia Pilkkosetin sukkia ja alusvaatteita. Jokaisesta ostetusta tuotteesta jää seuralle 4 €. Tue siis seuramme toimintaa ja tee tilaus. Käy katsomassa mallit, hinnat ja koot www.pilkkoset.fi